Ratsumies puhui muutamia sanoja englanninkielellä sisarelleen.
— Minä puhun ranskaa, sanoi d'Artagnan; tehkää minulle, olkaa hyvä, se huvi, että vastaatte samalla kielellä. Te olette tämän rouvan veli, olkoon niin, vaan te ette ole minun, kaikeksi onneksi.
Olisi luullut mylady'n, nainen kun tavallisesti on herkkä peljästymään, tahtovan hillitä tuota taistelun alkua ja estää sitä syttymästä ilmi tappeluksi, mutta päin vastoin hän viskautui selkäkenoon vaunujensa sisään ja huusi kylmästi kuskille:
— Aja hotelliin!
Kaunis kamarineitsyt loi levottoman katseen d'Artagnan'iin, jonka miellyttävä olemus näytti tehneen häneen hyvän vaikutuksen.
Vaunut vierivät pois, jättäen molemmat miehet naamattain; ei mikään ulkonainen esine ollut heitä enää eroittamassa.
Ratsumies yritti seurata vaunuja; mutta d'Artagnan, jonka jo muutoinkin kuohuva viha yhä paisui, kun hän tunsi tuon englantilaisen samaksi, joka Amiens'issa oli voittanut hänen hevosensa ja oli vähältä ollut voittaa Athokselta hänen timanttisormuksensa, tarttui nopeasti ohjiin ja pysähdytti hänet.
— Ohoh, herrani, sanoi hän, taidattepa olla nolkimpi kuin minä, sillä te näytätte unhottavan että meidän välillämme on pieni riita selvitettävänä.
— Ahaa, vai niin, sanoi englantilainen, vai te se olette, herraseni. Teidän täytyy siis aina saada pelata peliä tai toista?
— Niin, ja siitä muistuu mieleeni, että minulla on teiltä korvaus otettavana. Sittenpä saadaan nähdä, käsittelettekö yhtä hyvin miekkaa kuin kuutioita.