Tuo suuriluontoinen teko mieheltä, joka itse oli aivan rahatonna, ihmetytti yksin Porthostakin ja tuo ranskalainen jalomielisyys, tullen lord Winterin ja hänen ystävänsä kautta muidenkin tietoon, herätti suurta mieltymystä kaikissa muissa paitsi Grimaud'issa, Mousqueton'issa, Planchet'issa ja Bazin'issa.
Lord Winter ilmoitti d'Artagnan'ille, erotessaan hänestä, sisarensa asuntopaikan; hän asui näet Place-Royale'ssa, joka siihen aikaan oli Pariisin hienompia kaupungin osia, numero 6:ssa. Hän lupasi sitä paitsi tulla noutamaan häntä sisarensa luokse. D'Artagnan määräsi kohtauksen kello kahdeksaksi, Athoksen luona.
Tuo mylady'lle esitteleminen tuumailutti aikalailla nuoren gaskonjalaisen päätä. Hänellä oli muistissa, kuinka omituisella tavalla tuo nainen tähän asti oli sekoittunut hänen elämänsä vaiheihin. Hänen varma luulonsa oli että tuo nainen oli kardinaalin välikappale, ja kuitenkin tunsi vastustamattoman voiman vetävän itseänsä häneen eräällä noita tunteita, joista ei selvää saa. Ainoa pelko oli hänellä se, että mylady kentiesi tuntisi hänet Meung'in ja Dover'in mieheksi. Silloin tietäisi hän myös hänen olevan herra de Tréville'n ystäviä ja siis ruumiineen sieluineen kuninkaan puolella, joka seikka poistaisi häneltä jossakin määrin hänen etuisuuksiansa, koska, jos mylady hänet tunsi samoin kuin hän mylady'n, he pelaisivat molemmat samallaista peliä. Mitä taas tuli siihen juoneen, joka oli alkamassa hänen ja kreivi Wardes'in välillä, ei se meidän itserakasta nuorta miestä paljoa arveluttanut, vaikka markiisi oli nuori, kaunis, rikas ja ennen kaikkea kardinaalin suosikki. Ei sitä turhanpäiten olla kahdenkymmenen vuotias ja semminkin kotoisin Tarbes'ista.
Ensiksi meni d'Artagnan kotiinsa ja pukeutui mitä loistavimmaksi; sitten palasi hän Athoksen luokse, ja tapansa mukaan kertoi hänelle kaikki. Athos kuunteli hänen tuumiansa, pudisti päätänsä ja jonkunmoisella katkeruudella kehoitti häntä varovaisuuteen.
— Mitä! sanoi hän, olet juuri kadottanut lemmityn, jota sanoit hyväksi, viehättäväksi, täydelliseksi ja, nyt jo juokset toisen jälissä.
D'Artagnan tunsi tuon soimauksen vallan oikeaksi.
— Minä rakastin rouva Bonaciux'iä sydämmelläni, vaan mylady'ä minä rakastan päälläni, sanoi hän; antaessani saattaa itseni hänen luokseen, koetan minä ennen kaikkea päästä selville siitä, mitä asioita hän ajelee hovissa.
— Sitä ei, hiisi vieköön, ole vaikea arvata kaikesta siitä, mitä olet minulle kertonut. Hän on jonkunmoinen kardinaalin vakooja, hän on nainen, joka houkuttelee sinua satimeen, mistä et pääsekkään aivan hevillä irti.
— Saakeli sentään, kuinka sinä, rakas Athos, maalaatkin asiat mustiksi!
— Veikkoseni, minä epäilen naisia, mitäs muuta voin? minä olen saanut niistä kyllikseni, varsinkin vaaleaverisistä. Mylady on vaaleaverinen, etkös niin minulle kertonut?