— Ette suinkaan, minä vaan arvelin, että kaunis aasi on toisinaan yhtä hyvän näköinen kuin hevonen ja että jos te hankitte Mousqueton'illenne kauniin aasin...
— No olkoon menneeksi aasi, sanoi Porthos; te olette oikeassa, minä olen nähnyt sangen ylhäisiä espanjalaisia herroja, joiden palvelijat kaikki ajoivat aasilla. Mutta ymmärrättehän, rouva Coquenard, että aasilla on oleva höyhentöyhtö ja kulkuset.
— Olkaa huoleti, sanoi prokuraattorin rouva.
— Siis on jälellä vaan matkalaukku, lisäsi Porthos.
— Oh, olkaa siitäkin huoleti, huudahti rouva Coquenard; miehelläni on viisi tai kuusi matkalaukkua, valitkaa paras; niiden joukossa on erittäinkin yksi, jota hän mielellään käytti matkoillansa ja joka on niin suuri että siihen mahtuisi koko maailma.
— Matkalaukku on siis tyhjä? kysyi Porthos.
— Tietysti se on tyhjä, vastasi rouva.
— Ahaa, mutta minä tarvitsen semmoisen matkalaukun, huudahti Porthos, joka on hyvästi varustettuna, ystäväiseni.
Rouva Coquenard huokasi taas. Molière ei ollut vielä kirjoittanut "Saituria." Rouva Coquenard oli siis Harpagon'in edeltäjä.
Muista varuksista neuvoteltiin sitten samaan tapaan; ja loppupäätös neuvottelusta oli että prokuraattorin rouva antaisi kahdeksan sataa livre'ä rahassa ja hankkisi hevosen ja aasin, joilla olisi onni kantaa Porthosta ja Mousqueton'ia kunnian ja maineen retkellä.