Porthos saapui hetkistä myöhemmin kuin d'Artagnan. Neljä ystävystä oli siis taas yhdessä.
Nuo neljä muotoa ilmaisivat kukin omaa mielialaansa: Porthoksen levollisuutta, d'Artagnan'in toivoa, Aramiksen levottomuutta ja Athoksen huolettomuutta. Heidän vähän aikaa keskusteltuansa, jolloin Porthos oli hieman viittaillut sinnepäin että muka eräs ylhäinen henkilö oli ottanut auttaaksensa häntä pulastansa, Mousqueton astui sisään.
Hän tuli pyytämään Porthosta kotiin, jossa, lausui Mousqueton surkean näköisenä, hänen läsnäolonsa oli peräti välttämätön.
— Ovatko sotavarukseni tulleet? kysyi Porthos.
— Ovat tai eivät ole, vastasi Mousqueton.
— No sanohan toki mitä tarkoitat?
— Tulkaahan kotiin, herrani.
Porthos nousi seisomaan, kumarsi jäähyväisiksi ja astui ulos.
Tuokion perästä näkyi Bazin kynnyksellä.
— Mitäs sinulla on asiaa, ystäväni? kysyi Aramis sillä lempeällä puheentavalla, joka häneen aina ilmestyi silloinkuin hänen ajatuksensa vaan kääntyivät hengellisyyteen päin.