— Niin, täytyyhän teidän; nyt saatte nähdä, luotanko teihin!
— Te täytätte minut ilolla. Mikä on hänen nimensä?
— Te tunnette hänet.
— Todellakin?
— Varmaan.
— Eihän hän liene vaan minun ystäväni? kysyi d'Artagnan ollen eperoivinansa luulotellaksensa tietämättömyyttänsä.
— Jos hän olisi teidän ystäviänne, empisittekö silloin? huudahti mylady, ja hänen silmänsä välähtivät uhkaavasti.
— En, vaikka hän olisi veljeni! huudahti d'Artagnan ikäänkuin innostuksen vallassa.
Gaskonjalaisellamme ei ollut mitään peljättävänä; sillä hän tiesi mihin saakka mennä.
— Minä rakastan teidän alttiuttanne, sanoi mylady.