Grimaud unenpöpperössä meni avaamaan totuttuun tapaansa. Mutta kun d'Artagnan syöksähti niin rajusti esihuoneeesen että oli vähällä sysätä hänet kumoon, säikähtyi Grimaud ja, luullen häntä varkaaksi, rupesi huutamaan:
— Apua, apua!
— Vaiti, onneton! sanoi nuori mies; minä olen d'Artagnan, etkö sinä tunne minua? Onko isäntäsi kotona?
— Grimaud, sanoi Athos, joka yöviitassa tuli huoneestansa, luulenpa että sinä uskallat ruveta puhumaan.
— Ah, herra, minä kun luulin...
— Vaiti!
Grimaud osoitti d'Artagnan'ia.
Athos tunsi hänet kohta, näki hänen hätäytyneen muotonsa ja virkkoi:
— Oletko haavoitettu? Sinä olet vallan kalpea.
— En, mutta minulle on tapahtunut hirveätä. Oletko yksin?