Näky.
Kello neljä olivat nuo neljä ystävystä kokoutuneina Athoksen luona. He olivat päässeet sotavaruksien hankkimispulasta ja jokaisen kasvoilla oli nyt jälellä vaan yksityisten ja salaisten huolten piirteet; sillä kaiken nykyisen onnellisuuden takana piilee tulevaisuuden pelko.
Yht'äkkiä astui Planchet sisään ja toi kaksi kirjettä d'Artagnan'ille.
Toinen oli pieni, somasti taitettu pitkulainen kirjelippu, suljettu kauniilla, vihreällä vaksisinetillä, jossa näkyi kyyhkynen, oksa nokassa.
Toinen taas oli suuri neliskulmainen kirje, jonka sinettinä välkkyi Hänen ylhäisyytensä kardinaali-herttuan peloittava vaakuna.
Nähdessään tuon pienen kirjelipun tunsi d'Artagnan sydämmensä sykkivän, sillä hän luuli tuntevansa käsi-alan; ja vaikka hän oli nähnyt tuota käsi-alaa vaan yhden ainoan kerran, oli kuitenkin muisto siitä painunut hänen sydämmensä pohjaan saakka.
Hän avasi kiihkeästi pienen kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:
"Menkää tulevana keskiviikkona kello kuuden ja seitsemän välillä Chaillot'in tielle ja katsokaa tarkasti kaikkiin ohitsekulkeviin vaunuihin. Vaan jos pidätte hengestänne ja niiden hengestä, jotka teitä rakastavat, niin elkää hiiskuko sanaakaan, elkääkä osoittako vähimmälläkään liikkeellä että olette tunteneet sen, joka panee kaikki alttiiksi nähdessänsä teitä yhden ainokaisen silmänräpäyksen."
Ei mitään nimimerkkiä.
— Tuo on paula, sanoi Athos, elä mene siihen, d'Artagnan.