Hirveä näky.
Kardinaali nojasi olkapäätänsä käsikirjoitukseen ja posken kättänsä vasten, ja katseli hetkisen nuorta miestä. Ei kellään ollut niin syvästi tutkivaa silmää kuin kardinaali Richelieu'llä, ja d'Artagnan tunsi tuon silmäyksen virtaavan hänen suoniansa myöten niinkuin kuumeen.
Mutta hän piti hyvää ryhtiä, odottaen lakki kädessä Hänen ylhäisyytensä käskyjä, ei liian rohkeana, mutta ei myöskään liian nöyränä.
— Herra, sanoi kardinaali, oletteko d'Artagnan Béarn'esta?
— Olen, armollinen herra, vastasi nuori mies.
— On olemassa useampia d'Artagnan'in sukuhaaroja Tarbes'issa ja niillä seuduin, sanoi kardinaali, mitä sukua te olette?
— Minä olen sen d'Artagnan'in poika, joka oli myötä uskonsodassa suuren Henrikki-kuninkaan, Hänen armollisen Majesteettinsa isän, kanssa.
— Aivan niin. Te se lähditte noin seitsemän tai kahdeksan kuukautta sitten maastanne, tullaksenne pääkaupunkiin onneanne hakemaan.
— Niin, armollinen herra.
— Te tulitte Meung'in kautta, missä teille tapahtui jokin seikka, en enää muista mitä, vaan jotakin.