— Toverini tunsi hänet ja nimitti häntä niin; hän sopikin asiasta toverini kanssa eikä minun. Hänellä on, taskussaan tuolta naiselta kirje, joka varmaankin olisi hyvin tärkeä teille, sen mukaan mitä kuulin sanottavan.
— Mutta kuinka saatoit sinä ruveta osalliseksi tähän väijytykseen?
— Hän ehdotteli että me molemmat yhdessä suorittaisimme asian, ja minä suostuin.
— Ja kuinka paljon maksoi hän teille tuosta kauniista toimesta?
— Sata louisdor'ia.
— Hyvä, sanoi nuori mies hymyillen, hän pitää minua siis jonkun arvoisena. Sata louisdor'ia on jommoinenkin summa kahdelle tuollaiselle lurjukselle kuin te olette. Enkäpä ihmettelekkään että suostuit tuumaan, ja minä annan sinulle armon, vaan yhdellä ehdolla.
— Millä sitten? kysyi sotamies levottomasti, havaitessaan ettei kaikki ollut vielä lopussa.
— Että menet ottamaan kirjeen toverisi taskusta.
— Mutta, huudahti roisto, sehän on toinen tapa ottaa minut hengiltä; kuinka tahdottekaan että menisin ottamaan kirjeen keskellä luotituiskua?
— Sinun täytyy mennä, muutoin, sen vannon, saat surmasi minun kädestäni.