— Sieluni autuuden kautta, huudahti d'Artagnan syöksyen kuolevaista kohden, minä vannon ett'en tietänyt viinin olevan myrkytettyä ja että olin juuri juomaisillani sitä samoin kuin sinä.
— En usko teitä, sanoi sotamies, ja heitti henkensä kauheissa tuskissa.
— Hirveätä, hirveätä! mutisi Athos, jolla välin Porthos särki pulloja ja Aramis antoi vähän myöhänlaisen käskyn mennä noutamaan ripittäjää.
— Oi hyvät ystäväni! sanoi d'Artagnan, te tulitte taas kerran pelastamaan henkeni, ettekä ainoastaan minun, vaan myöskin näiden kahden herran. Hyvät herrat, jatkoi hän kääntyen viimemainittujen puoleen, minä pyydän teitä pitämään salassa tämän kohtauksen, korkeat henkilöt saattaisivat olla osallisina tähän mitä olette nähneet ja kaiken tämän seuraukset voisivat kohdata meitä kaikkia.
— Ah, herra! sopersi Planchet enemmän elävänä kuin kuolleena; ah, herra! minä pelastuin onnellisesti!
— Kuinka, hullu, huudahti d'Artagnan, aioitko siis juoda minun viiniäni?
— Kuninkaan terveydeksi, herra; olisin juuri juonut yhden pienen lasillisen, ell'ei Fourreau olisi sanonut että minua kutsuttiin.
— Oi, voi! sanoi Fourreau, jonka hampaat löivät loukkua kauhistuksesta, minä tahdoin saada hänet pois, juodakseni yksinäni!
— Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan kääntyen henkivartijoihin, niinkuin huomaatte, olisi meidän juhlailemisemme sangen surullista tällaisen tapauksen jälkeen; suokaa siis minulle anteeksi, jos ehdottelen että lykkäisimme juhlanvieton toistaiseksi.
Molemmat henkivartijat ottivat d'Artagnan'in anteeksi-pyynnön ystävällisesti vastaan, ja, ymmärtäen että nuo neljä ystävystä halusivat olla yksinään, poistuivat.