Porthos ja Aramis istuivat pöydän ääreen pelaamaan; Athos käveli edestakaisin syvissä ajatuksissa.
Noin miettiessään ja kävellessään kulki Athos useita kertoja erään kamiinitorven sivuitse, joka oli keskeltä poikki ja jonka ylipää oli ylikerran huoneessa; joka kerta kun hän kulki ohitse, kuuli hän ääniä, jotka vihdoin herättivät hänen huomiotansa. Athos lähestyi torvea ja kuuli muutamia sanoja, jotka näyttivät hänestä ansaitsevan vilkasta huomiota, sillä hän viittasi tovereillensa että olisivat hiljaa ja asetti korvansa torven suun tasalle.
— Kuulkaahan, mylady, sanoi kardinaali, asia on peräti tärkeä. Istukaa ja puhukaamme siitä.
— Mylady! mutisi Athos.
— Minä kuuntelen Teidän ylhäisyyttänne suurimmalla tarkkuudella, vastasi naisen ääni, joka saattoi muskettisoturin säpsähtämään.
— Eräs pieni alus, jonka miehistö on englantilainen ja kapteeni minun miehiäni, odottaa teitä Charente'n joen suussa La Pointe'n varustuksen luona; se lähtee huomisaamuna varhain.
— Minun täytyy siis lähteä sinne tänä yönä?
— Heti paikalla, toisin sanoen, kohta kuin olette saaneet minun määräykseni. Kaksi miestä, jotka te tapaatte portilla mentyänne ulos, saattavat teitä; te annatte minun mennä ensin ja lähdette puoli tuntia sen jälkeen.
— Kyllä, arvoisa herra. Palatkaamme nyt siihen asiaan, joka minun tulee toimittaa; ja kun minä yhä edespäinkin tahdon ansaita Teidän ylhäisyytenne luottamuksen, pyydän teitä esittämään asian selvässä ja tarkassa sanamuodossa, ett'en minä tekisi mitään hairahdusta.
Nyt syntyi hetken hiljaisuus; selvästi huomasi että kardinaali edeltäkäsin tarkasti mietti mitä hän aikoi sanoa ja että mylady kokosi kaikki ymmärrysvaransa, voidaksensa käsittää mitä hän oli sanova ja painaa sen mieleensä.