Nuoren gaskonjalaisen sydän sykki, niin että rinta oli haljeta, ei pelosta, jumalankiitos, sillä sitä hänellä ei ollut rahtuakaan, vaan innosta; hän taisteli kuin raivoisa tiikeri, kiertäen kyllä kymmenen kertaa vastustajansa ympäri ja muuttaen kaksikinkymmentä kertaa asentoa ja paikkaa. Jussac oli, niinkuin siihen aikaan sanottiin, ahnasmiekkainen ja sangen tottunut; mutta olipa hänellä vaan täysi työ puollustaissa itseään tuommoista taistelijaa vastaan, joka, notkeana ja liukasliikkeisenä, rikkoi joka hetki tavanmukaisia sääntöjä, hyökkäsi kaikilta puolilta yht'aikaa, ja kaiken sen ohessa väisteli iskuja niinkuin semmoinen, joka on peräti arka nahastansa.
Viimein tämä taisteleminen vei Jussac'ilta maltin kokonaan. Vimmassaan siitä, että tuommoinen, jota hän oli katsonut vallan lapseksi, piti häntä pintehissä, hän pikastui ja alkoi hairahdella. D'Artagnan jolla, vaikka puuttuikin käytäntöä, oli syvä opillinen taito, yhä lisäsi liikkeittensä nopeutta. Jussac, tahtoen päästä leikin loppuun, suuntasi hirvittävän piston vastustajaansa kohden, tehden aika hyppäyksen häntä vastaan; mutta tämä väistyi äkkiä syrjään, ja sillä välin kuin Jussac nousi maasta, syöksi d'Artagnan, luikertautuen kuni käärme hänen miekkansa alaitse, miekkansa hänen ruumiinsa lävitse. Jussac kaatui könttänä maahan.
D'Artagnan heitti silloin levottoman ja pikaisen silmäyksen taistelukentälle.
Aramis oli jo saanut toisen vastustajansa hengiltä; vaan toinen ahdisti häntä kovasti. Mutta Aramis oli edullisessa asemassa ja voi vielä puollustaa itseänsä.
Bicarat ja Porthos olivat juuri iskeneet haavan toinen toisiinsa. Porthos oli saanut piston käsivartensa lävitse ja Bicarat reiteensä. Vaan kun ei kumpikaan haava ollut vaarallinen, jatkoivat he taistelua yhä yltyvällä kiihkolla.
Athos, joka Cahusac'ilta oli saanut uuden haavan, kelmeni silminnähtävästi, vaan ei peräytynyt askeltakaan; hän oli muuttanut miekankin toiseen käteensä ja taisteli nyt vasemmalla.
D'Artagnan saattoi sen ajan taistelusääntöjen mukaan ruveta avuksi toiselle; hänen parhaillaan katsellessaan, kuka hänen tovereistaan olisi avun tarpeessa, loi Athos silmäyksen häneen päin. Tämä silmäys oli erinomaisen puhuva. Athos olisi ennemmin kuollut kuin kutsunut avuksi; mutta hän saattoi kyllä heittää silmäyksen, ja sillä tavoin pyytää. D'Artagnan arvasi tarkoituksen, teki hirvittävän hyppäyksen ja hyökkäsi Cahusac'in kimppuun sivulta päin ja ärjäsi:
— Tänne päin, herra henkivartija, muuten pistän teidät kuolijaaksi.
Cahusac kääntyi; ja parhaasen aikaan. Athos, jota ainoastaan ylenmääräinen rohkeus piti pystyssä, lynsähti toiselle polvelleen.
— Elkää Herran tähden, nuori mies, tappako häntä, huusi hän d'Artagnan'ille; minulla on vanha juttu päätettävä hänen kanssansa sittenkuin paranen ja pääsen voimiini. Tehkää hänet vaan aseettomaksi, lyökää miekka pois kädestä. Kas niin! Hyvin! oivallisesti!