— Kreivi de la Fère! mutisi mylady, ja vetäysi kalpeana taaksepäin kunnes seinä esti häntä pääsemästä kauvemmaksi.
— Niin, mylady, vastasi Athos, kreivi de la Fère itse, joka nyt tulee suoraan toisesta maailmasta saadakseen huvin nähdä teitä. Istukaamme ja puhelkaamme, niinkuin kardinaali sanoo.
Mylady, selittämättömän kauhun valtaamana, istui sanaakaan hiiskahtamatta.
— Te olette siis maan päälle lähetetty hornan henki! sanoi Athos. Teidän voimanne on suuri, sen tiedän; mutta tietäkää myöskin te että Jumalan avulla ihmiset usein ovat voittaneet hirvittävimpiäkin hornan henkiä. Minä olen jo ennen ollut tekemisissä teidän kanssanne; luulin jo päässeeni teistä ikipäiviksi, vaan minä joko erhetyin tai on horna syössyt teidät ulos kidastaan.
Mylady, kuultuansa nuo sanat, jotka johduttivat hänelle mieleen kauheita muistoja, painoi päänsä alas ja päästi tukahtuneen huokauksen.
— Niin, horna on syössyt teidät kidastansa ulos, toisti Athos, horna on tehnyt teidät rikkaaksi, horna on antanut teille toisen nimen, milt'ei toiset kasvotkin; mutta se ei ole pessyt teidän sielunne saastaa eikä ruumiinne häpeänmerkkiä.
Mylady kimposi seisovilleen kuin vivulla ja hänen silmänsä säihkyivät salamoita. Athos pysyi istuvillaan.
— Te luulitte minut kuolleeksi, eikö niin, samoin kuin minä luulin teidät? ja tuo Athoksen nimi on peittänyt kreivi de la Fère'n aivan niinkuin mylady Clarick'in nimi on peittänyt Anna de Bueil'in! Eikös teidän nimenne ollut se, silloinkuin teidän kunnioitettava veljenne vihki meidät toisiimme? Meidän asemamme on todellakin omituinen, jatkoi Athos hymyten; tähän päivään saakka olemme me eläneet vaan sen vuoksi että luulimme toisiamme kuolleeksi ja että muistoa on helpompi sietää kuin elävää olentoa, vaikka muistokin toisinaan on vallan raateleva!
— Mutta vihdoin, sanoi mylady tukahtuneella äänellä, mikä teidät on tuonut minun luokseni, ja mitä te tahdotte?
— Minä tahdon sanoa teille että vaikka olenkin ollut teidän silmillenne näkymättömänä, minä en ole kadottanut teitä näkyvistäni!