Urhoollisuutta, vihollisenkin, pidetään aina arvossa. Muskettisoturit tervehtivät Bicarat'ia miekoillaan ja pistivät ne sitten tuppeen. D'Artagnan teki samoin, jonka perästä hän Bicarat'in kanssa, ainoan, joka enää oli pystyssä, kantoi luostarin porttiholviin Jussac'in, Cahusac'in ja Aramiksen vastamiehistä sen, joka oli vaan haavoitettu. Neljäs oli, niinkuin jo mainitsimme, kuollut. Sitten soittivat he luostarin kelloa ja, ottaen mukaansa neljä miekkaa viidestä, lähtivät ilon hurmoksissa herra de Tréville'n hotellia kohden.
Heidän nähtiin kävelevän käsikynkässä kadun leveydeltä ja vetävän joukkoonsa jokaisen muskettisoturin, minkä kohtasivat, niin että lopulta oli heitä koko riemusaatto. D'Artagnan'in sydän uiksenteli riemun hekkumassa, kun hän tuossa astui Athoksen ja Porthoksen välissä, hellästi vetäen heitä puoleensa.
— Ell'en vielä olekkaan muskettisoturi, sanoi hän uusille ystävillensä käydessään sisään herra de Tréville'n hotellin portista, onhan minut ainakin otettu oppilaaksi, vai kuinka?
VI.
Hänen Majesteettinsa kuningas Ludvig kolmastoista.
Asia herätti suurta melua. Herra de Tréville julkisesti nuhteli muskettisotureja, vaan salaa onnitteli heitä; mutta kun hänellä oli jo kiire ilmoittamaan siitä kuninkaalle, riensi hän Louvreen. Vaan se oli jo liian myöhäistä, kuningas oli jo sulkeutunut huoneesensa kardinaalin kanssa ja Tréville'lle sanottiin kuninkaan olevan työssä eikä voivan tällä hetkellä ottaa vastaan. Iltaisilla tuli herra de Tréville kuninkaan pelipöytään. Kuningas oli voitolta, ja koska Hänen Majesteettinsa oli sangen ahnas, oli hän mainiolla tuulella; niinpä hän, nähdessään Tréville'n jo matkan päästä, huusi hänelle:
— Tulkaa tänne, herra kapteeni, tulkaa tänne, että saan teitä nuhdella; tietäkääs, Hänen ylhäisyytensä kävi täällä valittamassa teidän muskettisotureistanne, ja oli semmoisessa mielenliikkeessä, että hän nyt on vallan sairaana. Ah, mutta nehän ovat koko tuhannen häijyläisiä nuo teidän muskettisoturinne!
— Ei laisinkaan, armollisin herra, vastasi Tréville, joka havaitsi ensi silmäyksellä, minne päin asia oli kallistumassa; ei laisinkaan, sillä päinvastoin ovat he sangen kilttiä olennoita, hyvänluontoisia kuin lampaat, eikä heillä ole muuta kuin yksi ainoa toivo, sen vakuutan, ja se on paljastaa miekkansa ainoastaan Teidän Majesteettinne edestä! Mutta mitäs tehdä, herra kardinaalin henkivartijat hakevat lakkaamatta riitaa heidän kanssansa ja noiden nuorten miesparkojen täytyy soturikuntansa kunniankin vuoksi puollustaa itseänsä.
— Kas sitä herra de Tréville'ä! sanoi kuningas, kas vaan! eikös hänen voisi luulla puhuvan jostakin uskonnollisesta lahkokunnasta! Totta tosiaan, minun hyvä kapteenini, haluttaisipa minun ottaa teiltä valtakirjanne ja antaa se neiti de Chemerault'ille, jolle olen luvannut nunnaluostarin. Mutta elkää luulkokkaan minun uskovan teitä niin sananmukaisesti. Minua nimitetään Ludvig Oikeamieleksi, herra de Tréville, ja kohtapa vaan, kohtapa vaan saamme sen nähdä.
— Ah, juuri sen vuoksi, että minä luotan Teidän oikeamielisyyteenne, armollinen herra, odotan minä maltillisesti ja levollisesti Teidän Majesteettinne armollista päätöstä.