— Parempaa en pyydä, sanoi Aramis, sillä lapsellisella luottamuksella itseensä, joka kaikille runoilijoille on ominaista; sano minulle vaan mitä minun on tarvis tietää; olenhan silloin tällöin kuullut sanottavan että tuo käly on kelvoton olento; minulla on siihen todistuksiakin, sillä kuulinhan hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa...
— Hän on, saakeli vieköön paljon kelvottomampi, huomautti Athos.
— Mutta, jatkoi Aramis, minä en tunne yksityisseikkoja.
— En minäkään, sanoi Porthos.
D'Artagnan ja Athos silmäilivät hetkisen toisiansa. Viimein Athos, selvittyään hämmästyksestänsä, mutta kalpeampana tavallistansa, viittasi myöntävästi d'Artagnan'ille. Viimemainittu ymmärsi saaneensa luvan puhua.
— No niin, kuule siis mitä sinun tulee kirjoittaa, alkoi d'Artagnan. "Mylord! Teidän kälynne on pahantekijä, joka on tahtonut murhauttaa teidät saadaksensa periä. Mutta hänellä ei ollut oikeutta mennä naimisiin teidän veljenne kanssa, koska hän oli ennestään naimisissa Ranskassa ja..."
D'Artagnan pysähtyi ikäänkuin tavoitellen sanaa, ja katsoi Athokseen.
— Miehensä oli ajanut hänet pois, sanoi Athos.
— Koska hän oli pahantekijänä merkitty, jatkoi d'Artagnan.
— Pah! huudahti Porthos, mahdotonta! onko hän tahtonut tappaa lankonsa?