— Me olemme kadotetut, kuiskutti d'Artagnan Athoksen korvaan.
— Sinä tarkoitat että me olemme kadottaneet, sanoi Athos tyynesti, ottaen neljä pistole'a taskustaan ja lyöden ne pöytään. Nyt, hyvät herrat, kuuluu iltarumpu; menkäämme levolle.
Ja Athos lähti Parpaillot'ista d'Artagnan'in kanssa. Aramis seurasi heitä Porthoksen kanssa.
Aramis mutisi ja Porthos tempoi levottomasti viiksiään.
Mutta yht'äkkiä näkyi pimeässä varjo, jonka muoto oli d'Artagnan'ille varsin tuttu ja jonka ääni, tuttu sekin, sanoi hänelle:
— Herra, minä tulen teidän viitassanne, sillä ilta on sangen kylmä.
— Planchet! huudahti d'Artagnan ilon vimmassa.
— Planchet! toistivat Porthos ja Aramis.
— No niin! Planchet, sanoi Athos, mitäs kummaa siinä on? Hän lupasi olla takaisin kello kahdeksaksi ja koht'ikään lyö kello kahdeksan. Oivallisesti, Planchet, sinä olet sanasi pitävä mies; jos sinä milloin jätät herrasi, otan minä sinut palvelukseeni.
— Oh, en koskaan, sanoi Planchet, en koskaan jätä herra d'Artagnan'ia.