— Jos olisin seurannut sinun neuvoasi, oli lord Winter sanonut Felton'ille. Felton oli siis puhunut jotakin hänen eduksensa, koska lord Winter ei ollut tahtonut seurata hänen neuvoansa.
— Paljo tai vähä, tuumaili mylady, tuolla miehellä on kuitenkin kipene sääliä sydämmessänsä. Siitä kipeneestä sytytän minä tulipalon, joka on hänet polttava.
— Mitä tuohon toiseen tulee, hän tuntee minut; hän pelkää minua ja tietää, mitä hänellä on minulta odotettavana, jos koskaan pääsen hänen käsistänsä; on siis vallan tarpeetonta koettaakaan mitään hänen kanssansa.
— Mutta Felton, se on toinen asia; hän on nuori, kokematon, turmeltumaton mies ja näyttää olevan siveä; niiden ominaisuuksien avulla on mahdollista saattaa hänet turmioon.
Ja mylady pani maata ja nukkui hymy huulilla; ken olisi nähnyt hänen nukkuvan, olisi luullut näkevänsä nuoren tytön uneksivan siitä kukkaiskiehkurasta, jolla hän ensi juhlatilaan oli koristava päätänsä.
LI.
Vankeuden toinen päivä.
Mylady näki unta, että hänellä viimeinkin oli d'Artagnan vallassansa, että hän oli näkemässä hänen mestaustansa ja tuon vihatun veren, joka virtasi pyövelin kirveen iskusta, näkeminen toi tuon suloisen hymyilyn hänen huulillensa.
Hän nukkui miten nukkuu vanki, jota tuudittaa hänen ensimäinen toivonsa.
Kun seuraavana aamuna tultiin hänen huoneesensa, nukkui hän yhä vielä. Felton pysyi käytävässä, hänellä oli mukanansa se nainen, josta hän edellisenä päivänä oli puhunut ja joka äsken oli saapunut linnaan. Tuo nainen tuli sisään, lähestyi mylady'n vuodetta ja tarjosi hänelle palvelustansa.