— Ah, sanoi lord Winter, sittenkuin on näytelty ilvenäytelmää ja murhenäytelmää, ruvetaan näyttelemään surumielisyyttä.
Vanki ei vastannut.
— Niin, niin, jatkoi lord Winter, kyllä ymmärrän: te tahtoisitte vapauteenne tuonne rannalle; te haluaisitte päästä hyvällä laivalla kyntelemään tuota vihreätä merta; no, malttakaa, malttakaa! Neljän päivän perästä on tuo ranta ja meri teille avoinna, niin, ehkäpä enemmän avoinna kuin tahtoisittekaan, sillä neljän päivän perästä pääsee Englanti teistä.
Mylady liitti kätensä ristiin ja nosti kauniit silmänsä taivasta kohden.
— Jumalani, Jumalani, virkkoi hän suloisella äänellä kuin enkeli, anna anteeksi tuolle miehelle, niinkuin minä hänelle anteeksi annan!
— Niin, rukoile vaan, sinä kadotettu syntinen! huudahti parooni; sinun rukouksesi on sitä jalomielisempi, kun minä vannon sinulle, että nyt olet semmoisen miehen käsissä, joka ei ole antava sinulle anteeksi.
Ja hän meni ulos.
Samassa silmänräpäyksessä kuin hän meni, loi mylady terävän silmäyksen puoli-avoimen oven lävitse ja näki Felton'in pujahtavan syrjään, ett'ei mylady häntä huomaisi.
Silloin lankesi hän polvilleen rukoilemaan.
— Jumalani, Jumalani, sanoi hän, Sinä tiedät, minkä pyhän asian tähden minä kärsin! Anna minulle myöskin voimaa kärsiä!