Niin kauvan kuin hän oli veneessä, joka saattoi häntä maihin, olivat hänen kasvonsa kääntyneinä mylady'yn päin, joka, kannella seisoen, seurasi häntä silmillänsä. He eivät peljänneet enää mitään takaa-ajoa. Mylady'n huoneesen ei koskaan tultu ennen kello yhdeksää, ja kolme tuntia kesti matka linnasta Lontoosen.
Felton astui maalle, kiipesi rantatörmälle, heitti mylady'ltä viimeiset jäähyväiset ja suuntasi kulkunsa kaupunkia kohden.
Käveltyänsä sata askelta, saattoi hän, kun tie rupesi laskeutumaan myötämäkeä, nähdä enää vaan aluksen maston.
Hän kiiruhti aika vauhtia Portsmouth'iin päin, jonka tornit ja rakennukset noin puolen peninkulman päässä näkyivät aamusumun lävitse.
Portsmouth'in toisella puolella oli meri laivojen peitossa, niiden mastot, ikäänkuin poppelimetsä, jolta talvi on lehdet riistänyt, huojuivat tuulessa.
Kiireisen käyntinsä ohella ajatteli Felton kaikkia niitä Jaakko I:n ja Kaarlo I:n suosikkia vastaan tehtyjä oikeita ja vääriä syytöksiä, joita hänen mieleensä oli keräytynyt sinä pitkänä aikana, minkä hän oli seurustellut puritaanien kanssa.
Kun Felton vertasi tuon ministerin yleisiä rikoksia, hänen julkisia, eurooppalaisia rikoksiansa, jos niin voi sanoa, niihin yksityisiin ja tuntemattomiin, joista mylady oli syyttänyt häntä, havaitsi hän, että rikoksellisin niistä kahdesta miehestä, jotka yhdistyivät Buckingham'in persoonaksi, oli se, joka suurelle yleisölle oli tuntematon. Sillä hänen outo, vasta syttynyt, palava rakkautensa näytti hänelle lady Winterin hävyttömät ja sepitetyt syytökset samalla tavoin kuin suurennuslasi näyttää kauheina hirviöinä semmoisia mitkä todellisuudessa ovat näkymättömiä pienen pieniä hiukkasia.
Hänen kiireinen käyntinsä yhä kiihdytti hänen vertansa. Ajatus, että hän jätti taaksensa kauhean koston alaiseksi sen naisen, jota hän rakasti, tai paremmin, jumaloi, äsken kestämänsä sielunjännitys, nykyinen väsymyksensä, — kaikki nuo kohottivat hänen sielunsa tavallisten inhimillisten tunteiden yli.
Hän saapui Portsmouth'iin kello kahdeksan. Koko väestö oli jalkeilla. Rumpu pärisi kaikilla kaduilla ja satamassa. Laivoihin menevät sotajoukot marssivat meren rantaan päin.
Pölyn peittämänä ja hikisenä tuli Felton amiraliteettiin. Hänen tavallisesti kalpeat kasvonsa punottivat palavasta ja vihasta. Vartija tahtoi sysätä hänet takaisin, mutta Felton kutsutti vartijapäällikön ja otti taskustansa mukanansa olevan kirjeen.