— Uskokaa minua rouva, että vaikka kuningatar näennäisesti onkin hyljännyt turvistansa ne henkilöt, ei pidä luottaa ulkokuoreen; kuta pahemmin heitä vainotaan, sitä enemmän hän ajattelee heitä ja usein hetkenä, jolloin he vähemmin sitä aavistavat, saavat he todisteita hänen hyväntahtoisesta muistelemisestansa.
— Ah, sanoi mylady, minä uskon sen, kuningatar on niin hyvä!
— Ah, te tunnette hänet siis, te tunnette siis ihanan, jalon kuningattaren, koska te sillä tavoin puhuitte hänestä! huudahti hoidokas ihastuksissaan.
— Toisin sanoen, jatkoi mylady, vetäytyen linnoitukseensa, minulla ei ole kunnia tuntea häntä persoonallisesti, vaan minä tunnen suuren joukon hänen likeisimpiä ystäviänsä; minä tunnen herra de Putange'n; minä tunsin Englannissa herra Dujart'in; minä tunnen herra de Tréville'n.
— Herra de Tréville'n; huudahti hoidokas; tunnetteko herra de Tréville'n?
— Tunnen vallan hyvin, oikeinpa erinomaisesti.
— Kuninkaan muskettisoturien kapteenin?
— Kuninkaan muskettisoturien kapteenin.
— Ah, saattepa nähdä, huudahti hoidokas, että me olemme kohta täydellisesti tuttavia, melkein ystäviä! Jos te tunnette herra de Tréville'n, olette te kaiketi myöskin käyneet hänen luonansa?
— Usein, vastasi mylady, valhetellen yhä lisää, kun hän näki sen menevän täydestä.