Kun he olivat tulleet erääsen kadunkulmaan, osoitti hän kaukaista, yksinäistä, synkkää taloa; Athos lähti menemään sinnepäin, mutta kerjäläinen, joka oli maksunsa saanut, puitti tiehensä niin kiiruusti kuin pääsi.
Athos käveli talon ympäri, ennenkuin hän keksi oven sen punertavan värin peitosta, jolla talo oli sivelty. Ei vähintäkään valoa pilkahtanut ikkunaluukkujen raosta, ei mikään ääni ilmoittanut talon olevan asutun, se oli pimeä ja hiljainen kuin hauta.
Kolme kertaa kolkutti Athos ovelle, saamatta vastausta. Kolmannella kertaa kuului kuitenkin lähestyviä askeleita sisäpuolelta; vihdoin aukeni ovi raolleen, ja roteva, kalpeakasvoinen, mustatukkainen ja mustapartainen mies ilmaantui näkyviin.
Athos ja hän puhuivat keskenään muutamia sanoja hiljaa, jonka perästä roteva mies viittasi muskettisoturille, että hän saattaisi käydä sisään. Heti noudatti Athos viittausta ja ovi sulkeutui heidän jälkeensä.
Mies, jota Athos niin kaukaa oli tullut tapaamaan ja niin suurella vaivalla saanut käsiinsä, vei hänet jonkunmoiseen laboratorioon, jossa hän parhaillaan oli rautalangoilla liittelemässä kokoon luurangon eri osia. Koko vartalo oli jo kunnossa, pää vaan oli vielä pöydällä.
Koko muukin huoneen sisustus osoitti että mies, jonka luona Athos nyt oli, tutki luonnontiedettä; siellä oli purakkoja, täynnä käärmeitä ja kunkin purakon kyljessä lippu, jossa laji oli ilmoitettu; kuivatut sisiliskot kimaltelivat kuin smaragdi mustissa puukehyksissään; vihdoin hyvänhajuisia ruohokimppuja riippui orsilla katossa taikka oli pystyssä huoneen nurkissa.
Muutoin, ei mitään perhettä, ei ketään palvelijaa; tuo roteva mies asui yksin talossa.
Athos loi kylmän välinpitämättömän silmäyksen kaikkiin noihin mainittuihin esineihin ja sen kehoituksesta, jota hän oli tullut tapaamaan, istuutui hän aivan hänen lähellensä.
Nyt ilmoitti hän käyntinsä syyn ja myös mihin toimeen hän häntä halusi; mutta tuskin oli hän lausunut pyyntönsä, kun tuo outo mies, joka oli jäänyt seisomaan muskettisoturin eteen, peräytyi kauhistuksesta ja kieltäytyi. Silloin otti Athos taskustansa pienen paperin, johon oli kirjoitettu kaksi riviä, ja joka oli varustettu allekirjoituksella ja sinetillä; tämän paperin näytti hän nyt tuolle liian aikaisin kieltäytyjälle. Roteva mies oli tuskin nähnyt nuo kaksi riviä, allekirjoituksen ja sinetin, kun hän kumarsi merkiksi, ett'ei hänellä ollut mitään estelemistä, vaan oli heti valmis tottelemaan.
Athos ei muuta pyytänyt; hän nousi seisovilleen, kumarsi ja meni ulos, vaelsi takaisin samoja teitä mitä oli tullut, meni ravintolaan ja sulkeutui huoneesensa.