— Niin sanoi hän, tämä olisi minulle sangen mieleinen, mutta minä en voisi kylliksi kauvan nauttia tästä suosiosta; sill'aikaa kuin teimme retken Béthuneen, kuoli herttuattareni mies, niin että, rakas ystävä, koska vainajan raha-arkku ojentaa minulle syliänsä, niin minä nain lesken. Minä koettelen juuri sulhaispukuani; pidä sinä luutnantinvaltakirja, ystäväni, pidä se omanasi.
Ja hän antoi sen d'Artagnan'ille takaisin.
Nuori mies meni Aramiksen luokse.
Hän tapasi hänet polvillaan rukoustuolin edessä, otsa painettuna rukouskirjaa vasten.
Hän kertoi kardinaalin ja hänen välisen keskustelun ja otti kolmannen kerran valtakirjan taskustansa.
— Sinä, meidän ystävämme, meidän valomme, meidän näkymätön suojelijamme, sanoi hän, ota sinä tämä valtakirja; sinä olet ansainnut sen paremmin kuin kukaan viisaudellasi ja neuvoillasi, jotka aina ovat saattaneet onnellisiin päätöksiin.
— Ah, ystäväni, vastasi Aramis, meidän viimeinen seikkailumme on minulta kokonaan poistanut elämisen ja miekan käyttämisen halun. Tällä kertaa on päätökseni peräytymätön; piirityksen jälkeen menen minä latsaristien veljeskuntaan. Pidä sinä valtakirja omanasi, d'Artagnan; asemiehen ammatti sopii sinulle, sinusta tulee urhoollinen ja kelpo kapteeni.
Kyynelsilmin ja ilosta loistavana palasi d'Artagnan Athoksen luokse, joka istui vielä pöydässä lopettelemassa viimeistä malagaansa.
— No, sanoi hän, hekin hylkäsivät tarjoukseni.
— Niin, ystäväni, sillä ei kukaan ansaitse sitä paremmin kuin sinä.