— Miksi ei?

— Siihen on kuningattaren oma käsky; päättäkää itse, hänen majesteettinsa velvoittaa meidät pitämään asiakirjan salassa.

— Se on eri asia. Teillä, herrat jalokivikauppiaat, on hyvä onni… saatte kirjeitä kuningattarelta.

— Kolmestatoista sadasta viidestäkymmenestä tuhannesta livrestä, — sanoi Böhmer hihittäen, — voi saada…

— Ei kymmenen eikä satakaan miljoonaa riitä korvaamaan eräitä asioita, — keskeytti kirkkoruhtinas jyrkästi. — Teillä on siis täysi vakuus?

— Niin täysi kuin suinkin, monseigneur.

— Kuningatar tunnustaa velan?

— Selvästi ja asianmukaisesti.

— Ja sitoutuu maksamaan…

— Viisisataa tuhatta kolmen kuukauden kuluessa ja loput ennen kuutta kuukautta.