— Olen sieltä palannut, madame, — vastasi Charny suppeasti, melkein epäkohteliaasti.
Marie-Antoinette jäi hämmästyneenä seisomaan — hän, joka pani merkille pienimmänkin vivahduksen. Kun näin oli vaihdettu katseita ja miltei vihamielisiä sanoja, kääntyi hän naisten puoleen.
— Hyvää päivää, kreivitär, — sanoi hän ystävällisesti rouva de la Mottelle.
Ja hän iski silmää tuttavallisesti. Charny hätkähti ja loi puhuteltuun tarkkaavan katseen. Tästä tutkistelusta levottomana Jeanne käänsi päänsä poispäin. Mutta kuin hulluna seurasi häntä Charny, kunnes sai vielä kerran nähdä hänen kasvonsa. Sitten Charny astui Jeannen ympäri ja tarkasteli hänen ryhtiään. Vaikka kuningatar tervehti oikealle ja vasemmalle, piti hän silmällä tätä kahden henkilön merkillistä käytöstä.
— Olisikohan tuo miesparka tullut hulluksi! — ajatteli kuningatar ja astuen uudestaan hänen luokseen sanoi lempeästi:
— Kuinka nyt voitte, herra de Charny?
— Varsin hyvin, madame, mutta Jumalan kiitos, en niin hyvin kuin teidän majesteettinne.
Ja hän kumarsi sellaisella tavalla, joka enemmän kauhistutti kuin oli äsken hämmästyttänyt.
— Tässä piilee jotakin, — mutisi tarkkaava Jeanne.
— Missä nyt asutte? — jatkoi kuningatar.