— Kuinka niin? — kysyi Oliva ihmeissään.
— Kauhea vaara, rakas ystävä, niin että vieläkin värisen.
— Voi, kertokaa pian!
— Tiedättehän itsekin, että teidän on täällä ikävä.
— Niin, niin, hirveän ikävä.
— Ja siksi teki mielenne päästä ulos.
— Siinä olitte minulle niin avulias.
— Tiedätte myös, että puhuin teille hupsusta hovilakeijasta, muuten herttaisesta miehestä, ja että hän on rakastunut kuningattareen, jonka näköinen ainakin päältäpäin olette.
— Juuri niin.
— Minun päähäni pisti ehdottaa teille sellainen viaton huvi, että pidettäisiin lystiä sen hassahtaneen miekkosen kustannuksella, kun annettaisiin hänen luulla, että kuningatar oli häneen ihastunut.