— Teidän majesteettinne näkyy unohtaneen koko asian. Onhan se luonnollista, kun on niin paljon ajattelemista.
— Mitä olisin unohtanut?
— Eilen lankesi maksettavaksi ensi erä kaulanauhan hintaa, — selitti Böhmer arasti.
— Olette siis myynyt sen kaulanauhan?
— Kuinka?… sopersi Böhmer luoden kuningattareen ällistyneen katseen. — Minusta näyttää, että…
— Ja ostajat jättivät maksamatta, Böhmer parka? Sepä on Ikävä juttu. Semmoisten ihmisten olisi pitänyt tehdä, niinkuin minä tein: kun eivät voineet maksaa, piti heidän luopua kaulanauhasta vaatimatta käsirahaa takaisin.
— Mi-mitä… änkytti jalokivikauppias horjahtaen kuin varomaton matkamies, joka äkkiä on saanut auringonpistoksen.
— Mitä teidän majesteettinne suvaitsi minulle sanoa?
— Minä sanon, hyvä Böhmer, että jos kymmenen ostajaa jättää teille takaisin kaulanauhan, niinkuin minä jätin, ja saatte pitää hyvänänne kahden sadan viidenkymmenen tuhannen livren käsirahan, karttuu siitä teille kaksi ja puoli miljoonaa ja kaupan päälle kaulanauha.
— Teidän majesteettinne sanoo jättäneensä minulle kaulanauhan takaisin, niinkö? — huudahti Böhmer hikoillen.