Roi ne puis, prince ne daigne, Rohan je suis.
[Rohanien vaalilause; suomeksi: Kuningas en voi (olla), prinssi en viitsi, Rohan olen. — Rohanit olivat Bretagnen prinssejä siltä ajalta, jolloin se maakunta oli itsenäinen. Tämä ylhäinen ja itsetietoinen suku sammui heinäk. 13. p:nä 1916 uskaliaalla yöllisellä tiedustusretkellä saksalaisten ampumalinjalle. Suom. ]
Kuningatar näkyi odottavan maltittomasti ja huudahtikin kohta, kun huomasi jalokivikauppiaat:
— Ahaa, herra Bossange! Vai olette hankkinut apuväkeä, Böhmer! Sitä parempi.
Böhmerillä ei ollut mitään sanottavaa; sitä enemmän hän ajatteli. Sellaisella hetkellä on parasta toimia liikkeillä: Böhmer heittäytyi siis Marie-Antoinetten jalkain juureen. Tämä temppu oli hyvin ilmehikäs, ja Bossange hänen yhtiömiehenään teki samoin.
— Hyvät herrat, — sanoi kuningatar, — nyt olen tyyni enkä aio enää kiihtyä. Sitäpaitsi on mieleeni johtunut jotakin, mikä saa minut arvostelemaan teitä toisin. Varmaankin olemme, te ja minä joutuneet jonkin pikku kepposen uhriksi… mutta minusta se ei enää ole salaperäinen.
— Oi, madame! — huudahti Böhmer ihastuneena näistä sanoista. — Teidän majesteettinne ei siis enää epäile, että me olisimme… voi, kuinka vaikeata on sitä sanaa lausua… tarkoitan väärentäjiä.
— Vakuutan teille, että minun on yhtä vaikeata sitä kuulla kuin teidän lausua, — vastasi kuningatar. — En minä enää teitä epäile.
— Epäileekö teidän majesteettinne jotakuta muuta?
— Vastatkaa kysymyksiini. Sanotte, ettei teillä enää ole timanttikoristetta?