— Kerrassaan, madame.
— Noin ette puhuisi, jos tietäisitte, kuinka prinssi Ludvig on käyttäytynyt minua kohtaan.
— Tiedän vain sen, mitä olen nähnyt hänen suorittavan palvellakseen teidän majesteettianne.
— Kohteliaisuuksia? Jeanne kumarsi.
— Korusanoja, toivotuksia, imarteluja, — jatkoi kuningatar. Jeanne ei vieläkään vastannut.
— Teissä on kardinaalia kohtaan harras ystävyys, kreivitär; en siis enää käy hänen kimppuunsa teidän läsnäollessanne.
Ja samassa kuningatar alkoi nauraa.
— Madame, — vastasi Jeanne, — tahdon mieluummin kestää suuttumusta kuin ivaa. Se tunne, joka kardinaalissa on teidän majesteettianne kohtaan, ansaitsee sellaista kunnioitusta, että jos hän näkisi olevansa kuningattaren ivattavana, niin pidän varmana, että se veisi häneltä hengen.
— Jopa nyt ihme! Hän on siis peräti muuttunut.
— Suvaitsihan teidän majesteettinne joku päivä sitten mainita minulle, että jo kymmenen vuotta sitten kardinaali de Rohan intohimoisesti…