Jalokivikauppiaat ottivat sen esille, ja kardinaali katsahti siihen.
— Kuinka lapsellisia te olette! — huudahti hän. — Tässä on Marie-Antoinette de France … Mutta onhan kuningatar Itävallan keisarin tytär! Teiltä on kavallettu; käsiala ja allekirjoitus… molemmat väärennettyjä!
— Mutta siiloin, — huusivat jalokivikauppiaat epätoivon kuilussa, — täytyy rouva de la Motten tuntea väärentäjä ja varas.
Tämän huomautuksen totuus yllätti kardinaalin.
— Kutsutaan rouva de la Motte tänne, — sanoi hän hämmästyneenä.
Ja samoin kuin kuningatar, soitti hänkin. Hänen palvelijansa kiirehtivät tavoittamaan Jeannea, jonka vaunut eivät voineet vielä olla kaukana.
Mutta Böhmer ja Bossange, jotka turvautuivat kuningattaren lupauksiin kuin jänikset pensaisiin, toistivat:
— Missä kaulanauha on? Missä kaulanauha on?
— Tässä menevät korvat lukkoon, — sanoi kardinaali harmissaan. — Kuinka minä tiedän, missä kaulanauhanne on? Jätin sen kuningattarelle, muuta en tiedä.
— Mutta ellemme saa maksua, vaadimme kaulanauhan takaisin! — hokivat molemmat kauppiaat.