— Jäittekö tänne ilmoittamaan, että olette vihamieheni? — kysyi silloin Olivier Filipiltä.
— En, herra kreivi, — vastasi Filip. — Vihamieheni ette ole, koska olette lankoni.
Olivier ojensi hänelle kätensä, nousi toisiin vaunuihin ja lähti. Filip väänteli yksin jäätyään hetken aikaa käsiään mieli epätoivosta tuskaisena ja sanoi melkein tukehtuneella äänellä:
— Hyvä Jumala, säästätkö niitä varten, jotka maan päällä täyttävät velvollisuutensa, edes jotakin iloa taivaassa? Iloa! — toisti hän kolkosti ja katsahti vielä kerran linnaan päin. — Ilostako minä puhuisin?… Mitä varten?… Ainoastaan ne toivokoot toista elämää, jotka tuolla ylhäällä saavat yhtyä rakastamiinsa sydämiin. Mutta minua ei täällä ole kukaan rakastanut; minulla ei ole sitäkään nautintoa kuin heillä, että voisin kaivata kuolemaa.
Sitten hän suuntasi taivasta kohti katseen, jossa ei ollut katkeruutta, vaan lempeätä nuhdetta kristityltä, kun usko alkaa horjua, ja Andréen ja Charnyn tavoin hänkin katosi sen myrskyn viimeiseen tuulispäähän, joka oli järkyttänyt valtaistuinta murskaten niin monelta kunnian ja rakkauden.
* * * * *
"Kuningattaren kaulanauhassa" kerrotuista tapauksista kehittyy edelleen "Bastiljin valloitus", joka ilmestyy "Alexandre Dumas'n Historiallisten romaanien" VI n:ona.