— Ei se mitään todista, herra komentaja, — vastasi tohtori.
— Versaillesin ilma on siis perin turmiollista, sillä vieläkin vakuutan, että olen nähnyt Olivierin merellä kymmenkunnan vuotta aina reippaana, suorana kuin masto.
— Hänellä on haava, — huomautti eräs läsnäolevista upseereista.
— Mitä, haava! — huudahti amiraali. — Olivier ei ole koskaan haavoittunut.
— Pyydän anteeksi, — vastasi upseeri viitaten punertuneeseen paitaan, — mutta olin kuulevinani…
Herra de Suffren näki verta.
— Hyvä on, hyvä, — keskeytti tohtori Louis tuttavallisen jurosti, tunnusteltuaan sairaan suonta, — mitä suotta puhua pahan alkuperästä? Tässä on jokin vamma, tyytykäämme siihen ja parantakaamme, jos mahdollista.
Komentajan mieleen olivat lyhyet, täsmälliset puhetavat; hän ei ollut totuttanut laivaston lääkäreitä kaunistelemaan sanojaan.
— Onko pahakin vaara, tohtori? — kysyi hän liikutetumpana kuin miltä olisi tahtonut näyttää.
— Melkein kuin jos olisi partaa ajaessaan leikannut leukaansa.