— Se on koko paljon! — huomautti kuningatar.
— Niin paljon, — jatkoi ministeri, — että jos rahamiehet tietäisivät, mitä minä tiedän, ei meillä vuoden päästä olisi ainoatakaan louisdoria jäljellä.
— Sen te arvatenkin estätte?
— Viipymättä, madame. Aion korottaa kullan arvoa niin paljon, että siitä saa voittoa viidennentoista osan. Teidän majesteettinne käsittää, ettei kassakirstuihin jätetä ainoaakaan louisdoria, kun tiedetään, että rahapajasta saadaan sellainen voitto, jos kulta myydään sinne. Sitten valetaan kulta uudestaan rahoiksi, ja naulasta, joka nyt vastaa kolmeakymmentä louisdoria, teemme kolmekymmentäkaksi.
— Siis voittoa sekä nyt että vastedes! — huudahti kuningatar. — Se on mainio aate ja herättää varmaan ihastusta.
— Niinpä luulen, madame, ja tunnen itseni onnelliseksi siitä, että aatteeni on niin täydellisesti saavuttanut hyväksymisenne.
— Olkoon teillä aina niin hyviä aatteita! Silloin olen varma, että maksatte kaikki velkamme.
— Sallikaa nyt, madame, — sanoi ministeri, — että palataan siihen, mitä teidän majesteettinne minulta toivoo.
— Olisiko mahdollista, monsieur, saada tällä kertaa…
— Mikä summa?