— No niin, se on… se on Gilbert, — lausui hän. Nicolen suureksi ihmeeksi ei Andrée räpäyttänyt silmäänsäkään.
— Gilbert, pikku Gilbert, imettäjäni poika?
— Juuri hän, neiti.
— Kuinka? Tuon nuoren pojanko kanssa sinä aiot naimisiin?
— Niin, neiti, hänen kanssaan.
— Ja hän rakastaa sinua?
Nicole luuli päässeensä nyt ratkaisevaan kohtaan.
— Hän on kymmenesti sen minulle sanonut.
— No hyvä, mene sitten hänen kanssaan naimisiin, — sanoi Andrée rauhallisesti; — minun mielestäni ei siihen ole mitään estettä. Sinulla ei ole enää vanhempia ja hän on orpo, ja te voitte kumpikin itse määrätä kohtalonne.
— Kyllä, kyllä, — änkytti Nicole, ällistyneenä siitä, että asia kehittyi niin täydellisesti vastoin hänen odotuksiaan. — Kuinka? Neiti siis sallii, että…?