"Asia on minulle sitä pyhempi… Suvaitkaa se ilmoittaa, madame."
"No hyvä, olen luvannut itselleni ottaa palvelukseeni ensimäisen ranskalaisen, jonka kohtaisin Ranskan rajojen sisällä, olipa hän kuka tahansa, ja valmistaa hänelle ja hänen perheelleen onnen, jos yleensä ruhtinaallisten henkilöiden vallassa on tehdä ketään onnelliseksi."
"Ruhtinaalliset ovat Jumalan edustajia maan päällä. Ja kuka on se onnellinen, jonka teidän Korkeutenne ensimäiseksi kohtasi?"
"Ritari de Taverney-Maison-Rouge, nuori luutnantti, joka toi teille sanan tulostani."
"Me saamme kaikki syyn kadehtia herra de Taverneytä", vastasi kuvernööri: "mutta älkäämme häiritkö onnea, joka hänelle on sallittu. Virkamääräys pidättää häntä täällä, mutta me vapautamme hänet siitä; velvollisuus sitoo häntä tänne, mutta me peruutamme sen. Hän lähtee täältä Pariisiin yhtaikaa kuin teidän kuninkaallinen Korkeutenne."
— Ja samana päivänä, jolloin hänen Korkeutensa vaunut vierivät pois Strassburgista, sain käskyn nousta satulaan ja liittyä dauphinen saattueeseen. Siitä hetkestä asti en ole poistunut hänen vaunujensa vierestä.
— Ehee! — äännähti parooni hymyillen äskeiseen tapaansa. — Ehee, sepä olisi merkillistä! Mutta se ei ole mahdotonta.
— Mikä, isäni? — kysyi nuorukainen viattomasti.
— Oh, kyllä minä metkut tiedän, — vastasi parooni, — he he he!
— Mutta, rakas veli, — kysyi Andrée, — minä en ymmärrä vielä, miten madame la dauphine johtui lähtemään tänne Taverneyhin.