— Kyllä.
— Kauniin Boule-kirjoituspöydän[35] ääressä, jonka kuningas Ludvig
XV lahjoitti keisari Frans I:lle.
— Kaikki tähän saakka puhumanne on totta, monsieur. Mutta jokainen saisi huoletta kuulla tuon, mitä puhuitte.
— Teidän Korkeutenne suvaitkoon hiukan odottaa. Eräänä päivänä, aamulla kello seitsemän aikaan, kun keisarinna ei ollut vielä noussut vuoteesta, astui teidän kuninkaallinen Korkeutenne tuohon sivuhuoneeseen, omasta erikoisesta ovesta, sillä hänen majesteettinsa keisarinnan tyttäristä oli teidän Korkeutenne hänen lempilapsensa.
— Entä sitten, monsieur?
— Teidän Korkeutenne meni kirjoituspöydän luo, Teidän Korkeutenne muistanee sen, siitä on juuri viisi vuotta.
— Jatkakaa!
— Teidän Korkeutenne meni kirjoituspöydän luo; pöydällä oli kirje, vielä aivan auki, sillä keisarinna oli sen kirjoittanut myöhään edellisenä iltana.
— Entä sitten?
— Sitten teidän Korkeutenne luki kirjeen. Dauphine punastui hiukan.