— Säälikää minua, madame…
— Oh, puhukaa! — käski dauphine.
— En koskaan, madame, en koskaan!
— Puhukaa, — toisti jälleen Marie-Antoinette uhkaavalla äänellä, — puhukaa, taikka minä sanon, että tämä kaikki on pelkkää naurettavaa ilveilyä. Ja varokaa itseänne, sillä niin ei leikitellä Maria Teresian tyttären kustannuksella, naisen, jonka käsissä on kolmenkymmenen miljoonan ihmisen henki!
Balsamo pysyi vaiti.
— Hyvä, te ette siis tiedä enempää, — sanoi prinsessa kohauttaen pilkallisesti olkapäitään. — Tai paremminkin: mielikuvituksenne varasto loppui.
— Minä tiedän kaikki, sanon teille, madame, — vastasi Balsamo, — ja koska sitä välttämättä tahdotte…
— Niin, minä tahdon!
Balsamo otti käsiinsä karahvin, pitäen sitä yhä kultaisen maljan päällä. Sitten vei hän sen erääseen lehtimajan hämärään nurkkaan, johon keinotekoisesta kalliosta oli laadittu luola. Sen jälkeen otti hän arkkiherttuatarta kädestä ja johti hänet luolan tummaan varjoon.
— Oletteko valmis? — kysyi hän prinsessalta, joka oli melkein peljästyksissään taikurin kiivaasta käytöksestä.