— Minä, — sanoi puhuteltu, — en voi luvata mitään muuta kuin henkilökohtaisen avustukseni. Meidän tasavaltamme pojat ovat kauan olleet Ranskan yksinvallan liittolaisia. Aina Marignanon ja Pavian taisteluista asti ovat he myyneet sille verensä; he ovat rehellisiä velallisia; he luovuttavat sen, niitä ovat myyneet. Ensi kertaa elämässäni minä häpeän rehellisyyttämme, korkeasti kunnioitettava suurmestari.
— Ei väliä, — vastasi suurkopti; — me voitamme ilman heitäkin ja heitä vastaan seisten. Sinun vuorosi on nyt, Espanjan edustaja.
— Minä, — sanoi mainittu mies, — olen köyhä, minulla on tarjota ainoastaan kolmetuhatta veljeä, mutta he avustavat jokainen tuhannen realia vuodessa. Espanja on laiskehtiva maa, ja siellä osaavat ihmiset nukkua tuskainkin vuoteella, kunhan vaan saavat maata.
— Hyvä, — sanoi suurkopti; — entä sinä?
— Minä, — vastasi henkilö, jonka puoleen hän kääntyi, — minä edustan Venäjää ja puolalaisia seuroja. Meikäläiset veljet ovat joko rikkaita tyytymättömiä tai köyhiä, lomattomaan työhön ja ennenaikaiseen kuolemaan tuomittuja maaorjia. Minä en voi luvata mitään orjain puolesta, koska heillä ei mitään ole, ei edes omaa sielua. Mutta kolmentuhannen varakkaan puolesta lupaan minä kaksikymmentä kultarahaa päätä kohti vuodessa.
Muut edustajat astuivat esille vuorostaan. Kukin heistä edusti joko pientä kuningaskuntaa, suurta ruhtinaskuntaa taikka jotakin köyhää valtiota. Jokainen heistä kirjoitutti tarjouksensa ylimmän päällikön luetteloon ja sitoutui valallaan pitämään lupauksensa.
Suurkopti sanoi:
— Se tunnuslause, vertauskuvallisesti esitetty niissä kolmessa kirjaimessa, joista te minut tunsitte, täytyy nyt levittää myöskin toiseen osaan maailmaa, kun se jo tunnetaan toisessa. Kantakoon siis kukin jäseneksi vihitty näitä kolmea kirjainta ei ainoastaan sydämessään, vaan myöskin rintansa päällä sydämensä kohdalla, sillä me, kaikkien Idän ja Lännen looshien ylimestari, me säädämme liljat perikatoon[18]. Minä käsken sinua, ruotsalainen veli, sinua, skotlantilainen veli, sinua, Amerikasta tullut, sinua, Sveitsistä, sinua, Espanjasta ja sinua Venäjältä tullut veli: Lilia pedibus destrue![19]
Hyväksymishuuto, valtava kuin meren pauhu, purkausi kuuluville luolan perukoista ja toistui synkkänä kaikuna vuorten onkaloissa.
— Ja nyt, isän ja mestarin nimessä, saatte poistua, — lausui ylimmäinen päällikkö, kun äänten humina oli lakannut. — Palatkaa järjestyksessä maanalaisiin holveihin, jotka vievät Ukkosvuoren alitse, ja hajotkaa ennen auringon nousua, ken jokea myöten, ken metsän halki, loput laakson kautta. Te näette minut kerran jälleen, mutta silloin on meillä voiton päivä. Menkää!