— Nuo filosoofit, joita te halveksitte, sire… — jatkoi de
Sartines.
— Niin, he?
— He, sanon minä, he kukistavat kerran monarkian.
— Ja kuinka kauan menee heiltä siihen aikaa, monsieur?
Poliisipäällikkö katsoi kuninkaaseen kummastunein silmin.
— Kauanko, sire? Minäkö sen tietäisin? Viisitoista, kaksikymmentä, ehkäpä kolmekymmentä vuotta…
— No niin, rakas ystäväni, — vastasi Ludvig XV, — viidentoista vuoden perästä ei minua enää ole olemassa; menkää puhumaan tästä asiasta minun seuraajalleni.
Ja kuningas kääntyi jälleen rouva Dubarryn puoleen. Kreivitär näytti jo odottavan tätä hetkeä. — Oi, Jumalani, — sanoi hän raskaasti huokaisten, — mitä kerroitkaan, Chon?
— Niin, mitäpä hän kertoi? — kysyi kuningas; — te näytätte kumpikin aivan surullisilta.
— Ah, sire, — vastasi kreivitär, — meillä on siihen hyvä syymme.