— Maistakaa hiukan, kreivitär, — kehoitti Flageot, — se tekee teille hyvää.
Ja samassa hän antoi salaisen merkin Marketalle, joka toi sisään tarjottimen ja sillä kaksi lasia olutta. Mutta vanhalla rouvalla ei enää ollut jano; hän sysäsi tarjottimen ja lasit niin kiireesti luotaan pois, että mamselli Marketta, joka näytti olevan talossa jollakin tavoin etuoikeutetussa asemassa, siitä suorastaan loukkaantui.
— Kuulkaahan nyt, — sanoi kreivitär katsellen lakimiestä silmälasiensa lävitse, — selvittäkäämme nyt toisillemme tätä asiaa.
— Kyllä, mielelläni, — vastasi Flageot. — Jää sinä tänne,
Marketta; ehkäpä madame tahtoo hiukan myöhemmin. Selvitetään nyt.
— Niin, tehkäämme se, olkaa niin hyvä, sillä te olette aivan käsittämätön tänään, hyvä hra Flageot; luulisi toden totta, että helle on pannut aivonne aivan sekaisin.
— Älkää kiihtykö, — vastasi asianajaja ja lykkäsi jaloillaan tuoliaan taaksepäin, päästäkseen kreivittärestä loitommalle, — älkää kiihtykö, vaan puhutaan rauhassa.
— Niin, puhutaan vaan. Te siis sanoitte, että teillä ei ole tytärtä, hra Flageot?
— Ei, madame, ja minä valitan sitä mitä syvimmin, koska se ei näy olevan teistä mieleen, joskin…
— Joskin? — toisti kreivitär.
— Joskin minä puolestani olisin mieluummin toivonut poikaa. Poikain on helpompi tulla maailmassa toimeen, tai he eivät ainakaan joudu niin huonoille jäljille kuin tytöt nykyaikaan.