— Hra Flageot, nyt minun tekisi mieleni vähän juoda.
— Marketta! — huusi asianajaja.
Marketta, joka oli hetkeksi poistunut nähdessään keskustelun sujuvan rauhallisesti, tuli sisään.
Hän tuli sisään, sanoimme, tuoden takaisin poisviemänsä tarjottimen ja kaksi lasia olutta. Rouva de Béarn tyhjensi verkalleen lasinsa ja soi asianajajalleen kunnian kilistää kanssaan. Sitten hän meni ulos eteiseen, kumarrettuaan surullisesti ja hyvästeltyään vielä surullisemmin.
Flageot saattoi häntä ulos peruukki kädessä.
Kreivitär seisoi jo porrassillakkeella tavoitellen köyttä, joka siellä toimitti kaiteen virkaa, kun yhtäkkiä jokin käsi sattui hänen kätensä päälle ja jonkun pää puski häntä rintaan.
Käsi ja pää olivat kirjurin, joka harppasi portaita ylös neljä askelmaa kerrallaan.
Vanha kreivitär suututtelihe ja motkotti, järjesteli helmuksiaan ja jatkoi menoaan ulos, mutta kirjuri jälleen juoksi eteiseen, lykkäsi sen oven auki ja huusi kaikkien aikain kirjureille ominaisella iloisella ja reippaalla äänellä:
— Tässä on, mestari Flageot, se koskee Béarnin juttua! Ja hän ojensi asianajajalle erään paperin.
Juosta takaisin ylös, työntää kirjuri syrjään, karata mestari Flageot'n kimppuun, temmaista paperi hänen kädestään, sulkea hänet auttamattomasti työhuoneeseen, tämän kaiken ehti vanha kreivitär tehdä ennenkuin kirjuri ennätti saada kaksi korvapuustia, jotka Marketta hänelle antoi tai oli antavinaan vastaukseksi kahdesta muiskusta.