— Kummitätiään! — huudahti kuningas voimatta täysin salata pahaa irvistystä. — Aikooko hän sitten antaa ristiä itsensä?
— Kyllä, sire, Versaillesin suuressa kastealtaassa.
— Siinä hän tekee pahoin; hän oli niin soman näköinen pakanana.
— Minkä sille voi, sire? Tunnettehan sananparren: "ihminen tahtoo sitä, mitä ei saa".
— Joten nyt me tahdomme kummitätiä?
— Ja saamme sen, sire.
Kuningas hätkähti ja nykäytti olkapäitään.
— Minä pidän paljon tuosta nykäyksestä, sire, se todistaa, että teidän Majesteettinne joutuisi aivan epätoivoon, jos Grammontit ja Guémenéet ja muut hovin ulkokullatut naiset joutuisivat tappiolle.
— Mitä ihmettä?
— Niin, te olette kaikkien noiden kanssa liitossa.