— Ymmärrän: tuo hyvä on — Filip de Taverney, ja paha, — se on varakreivi Dubarry.
— Niin juuri, madame, minun tietoni tai ainakin minun vakaumukseni mukaan.
— Ja moisen minä korjasin keskeltä maantietä, — sanoi Chon katkerana; — tällä tavoin palkitsee se ihminen vaivani, joka saa kiittää minua elämästään.
— Nimittäin se, jonka ei tarvitse kiittää teitä kuolemastaan, madame.
— Sehän on sama asia?
— Se on päinvastoin aivan eri asia.
— Kuinka niin?
— Minun ei tarvitse kiittää teitä elämästäni, sillä te ainoastaan estitte hevosenne sitä minulta riistämästä, ette muuta; ja sitä paitsi ette te oikeastaan tehnyt sitäkään, vaan sen teki kyytimies.
Chon katseli tuimasti tuota loogikkoa, joka ei kursaillut lauseissaan.
— Olisin odottanut hiukan suurempaa kohteliaisuutta matkatoverilta, joka osasi matkalla niin hyvin löytää käteni tyynyn alta ja jalkani polvensa kohdalta, — vastasi Chon, muuttaen hymynsä ja äänensä lauhkeammaksi.