— Te ette ole enää nuori, mestari Adam.
— Olen viidenkuudetta, melkein.
— Se on ikä, jolloin en enää voi toivoa suurta ajan pitennystä.
— Ihmisten päivät ovat etukäteen Luojan lukemat.
— Se on tietty; te voitte kuolla milloin hyvänsä.
— Entä sitten?
— Minä hautaan teidät siunatussa kaavussa, sytytän kuusi vahakynttilää paarinne ympärille ja valvon ruumiinne ääressä itse, työ, jota en tee kenellekään muulle.
— Tämä viimeinen tarjoomus ratkaisee päätökseni, — sanoi mestari Adam, jaksamatta muka enää vastustaa noita ihmeellisiä ehdotuksia, joita hänelle oli tehty. — Mutta koska sen sijaan, että olisin mennyt hakemaan ruoka-aineita, kuten vaimoni minua pyysi, olen huvitellut täällä tekemällä muuriin tämän maalauksen, ja kun nyt on jo liian myöhäistä korjata sitä vikaani, niin ehkä annatte minulle kaupantekijäisiksi puolet aasinne kuormasta.
— Siitä ei kiistaa! huudahti lukkari vilkkaasti, hurmaantuneena päästen kiirastulesta niin hyvillä ehdoilla; — ja te saatte itse valita kaikkein kauneimmat ja parhaimmat tavarat, mitä minulla on.
— Se on sovittu? sanoi mestari Adam ja ojensi kätensä Fra Bracalonelle.