— Naisäänikö? — huudahti Bussy.
— Niin. Mutta, jalo herra, pankaa tarkoin huomioonne, mitä minä sanon. Niin kokematon kuin olenkin, olen kuitenkin varma siitä, että se oli jonkin palvelijattaren ääni.
— No, mitä teitte silloin?
— Minä nousin ylös ja avasin oveni. Mutta tuskin olin tullut etehiseen ennenkuin kaksi pientä kättä, jotka eivät olleet erittäin hienot, käärivät siteeni silmieni eteen.
— Ilmanko mitään virkkamatta?
— Sanottiinpa tietenkin jotain. Minulle puhuttiin: Tulkaa, älkää koettako katsoa, mihin menette, olkaa vaitelias, ja kas tässä on teille palkintonne.
— Ja millainen oli palkkionne?
— Minun käteeni pistettiin kultarahoilla täytetty kukkaro.
— Entä mitä te vastasitte?
— Että minä olin valmis seuraamaan ihastuttavaa saattajatartani. Enhän minä tiennyt, oliko hän ihastuttava vaiko ei. Mutta minä ajattelin, ettei kohteliaisuus, vaikkakin hieman liioiteltu, voisi vahingoittaa.