— Näyttikö hän siitä rauhoittuvan?
— Oo, hän näytti tulleen vallan ihastuksiinsa, sillä hän huudahti: Ah, hyvä Jumala, vai niin onnellisesti!
— Sanoiko hän todellakin niin? Rakas herra Remy! Minä tahdon toimia teidän parhaaksenne. Entä sitten?
— Sitten oli kaikki päättynyt. Teidän haavanne oli sidottu, minulla ei enää ollut mitään tekemistä, ja ääni lausui minulle: Jatkakaa, hyvä herra, niinkuin olette alkanutkin, älkääkä saattako ikävyyksiä naisparalle, joka on toiminut vain myötätuntoisuudesta. Asettakaa jälleen side silmillenne ja sallikaa saattaa itsenne kotiin ilman vastaväitteitä.
— Ja lupasitteko te?
— Lupasin. Minä annoin siihen kunniasanani.
— Ja oletteko sen pitänyt?
— Senhän näette itsekin, — vastasi nuori mies varsin naivisti, — koskapa juuri nyt haen porttia.
— Mainiota! virkkoi Bussy. Se on kaunis ominaisuus, ritarillinen ominaisuus, ja vaikka se minua eräässä suhteessa harmittaakin, en kuitenkaan voi olla sanomatta: Ojentakaa minulle kätenne, herra Remy! Te ansaitsisitte olla aatelismies.
— Hyvä herra, — sanoi Remy, minulle on oleva ikuiseksi kunniaksi se että olen saanut puristaa urhoollisen Bussyn kättä. Kuitenkin on minulla jotain sydämelläni.