— Te tunnette minut, hyvä herra, ja jos rikotte ovesta pienenkään palasen, niin tapaatte minut kuolleena kynnykseltä.
— Olkaa levollinen, hyvä rouva, — kuiskasi Bussy, sulkien Dianan syliinsä, — te saatte puolestanne kostajan.
Diana oli päästämäisillään huudon, mutta hän oivalsi, että ainoa vaara saattoi uhata häntä vain oman miehensä taholta. Hän senvuoksi pysyi vaiti, vaikka vapisi rajusti.
Monsoreaun kreivi polki mieletönnä lattiaa, mutta kun hän epäilemättäkin oli vakuutettu siitä, että Diana panisi uhkauksensa täytäntöön, poistui hän viimein salongista ja löi oven mennessään kiinni. Sinne sisälle kuului, että hän lähti tiehensä koko talosta, kulkien rappuja alas.
Hyvä herra, — lausui nyt Diana, irrottautuen Bussyn käsivarsista ja vetäytyen askeleen taaksepäin, — kuka te olette ja miten te olette tullut tänne?
— Rouvani, — vastasi Bussy, avasi salongin oven ja polvistui Dianan eteen, — olen sama mies, jonka hengen te olette pelastanut. Miten voisittekaan luulla, että minä olen tunkeutunut tänne jossakin pahassa tarkoituksessa tai että olisin suunnitellut jotain teidän kunniaanne vastaan?
Salongista tuleva valohohde valaisi nyt nuoren miehen kasvonpiirteitä, ja Diana tunsi hänet heti.
— Oi, tekö täällä, hyvä herra! — huudahti hän ja pusersi käsiään yhteen. — Te täällä! Oletteko sitten kuullut kaiken?
— Olen, sen pahempi, hyvä rouva.
— Mutta kuka te sitten olette?