— Kiitän teitä hyvistä neuvoistanne, herra de Quélus, lausui Bussy. Tehän mainitsitte Pré-aux-Clerc'in luona olevan lossin, kulmauksessa olevan tornin, Grand-Châtelet'iin päin vievän rantakadun ja sitten Tixéranderien ja Saint-Antoinen kadut? Minä en poikkea askeltakaan tältä tieltä, olkaa varma siitä.
Bussy kumarsi ja meni, lausuen samalla ääneen d'Etragues'ille:
— Noista ihmisistä ei päästä rauhaan; mennään pois.
Bussy ja hänen ystävänsä poistuivat, kääntyen kuitenkin useamman kerran ympäri ja katsellen taakseen.
Suosikit seisoivat aivan rauhallisina paikoillaan eivätkä olleet huomaavinaan mitään.
Kun Bussy käveli viimeisessä salongissa, missä rouva de Saint-Luc oli, antoi miehensä tälle pienen merkin. Naisille ominaisella tarkkanäköisyydeliä ymmärsi Jeanne heti sen tarkoituksen; hän riensi heti Bussyn luo ja virkkoi tälle:
— Ah, herra de Bussy, nykyisin ei puhuta mistään muusta kuin eräästä sonetista, jota väitetään teidän sepittämäksenne.
— Kuningasta vastaanko, hyvä rouva?
— Ei, mutta kuningattaren kunniaksi. Oi, lukekaapa se minulle, minä pyydän.
— Mielelläni, hyvä rouva, sanoi Bussy ja tarjosi rouva de Saint-Luc'ille käsivartensa. Sitten he poistuivat toisiin huoneisiin, ja Bussy luki ulkoa rouvalle sonettiaan.