— Ei, mutta Mayennin vuoksi.
— Ahaa, minä ymmärrän. Sinun tarkoituksesi on maksaa Caesasille…
— Caesarilleko? Ooh, ei. Älkäämme sekottako henkilöitä, sire: Caesar, hän on tuo suuri kenraali, tuo urhoollinen soturi, tuo veljeksistä vanhin, hän, joka tahtoo tulla Ranskan kuninkaaksi. Se on sinun asiasi, se, poikani. Maksa sinä, Henrik, omat velkasi. Minä kyllä maksan omani.
Henrik ei pitänyt siitä, että hänelle puhuttiin Guisen herttuasta. Chicotin huomautus sai hänet senvuoksi niin vakavalle tuulelle, että ehdittiin aina Bicêtreen asti, ennenkuin täten keskeytynyt keskustelu taas oli päässyt käyntiin.
Louvren ja Bicêtren väliseen matkaan oli tarvittu kolme tuntia, ja toivehikkaimmat laskivat saavuttavan Fontainebleauhon seuraavan päivän iltana, jota vastoin pessimistit olisivat olleet valmiit lyömään vetoa siitä, ettei sinne päästäisi ennenkuin kolmantena päivänä puolenpäivän seudussa.
Chicotin ajatus oli se, ettei sinne lainkaan saavuttaisi.
Illempana kuljettiin erään ravintolan ohi, jonka nimi oli "Ranskan hovi." Sieltä lemusi siihen raittiiseen ulkoilmaan paistien suloinen tuoksu ja sen kyökistä kuului hilpeätä melua.
Chicotin nenää kutittelivat ohikuljettaessa nuo miellyttävät tuoksut. Hän kumartui ulommas paareista ja näki ravintolan rapuilla seisovan useita väljiin viittoihin kääriintyneitä miehiä. Muuan miehistä oli pieni ja paksu ja sen kasvot olivat kokonaan joutuneet leveälierisen hatun varjoon.
Kaikki nuo miehet riensivät sisälle heti kun olivat huomanneet kulkueen. Mutta tuo lyhyt ja paksu mies ei ehtinyt sisään yhtä pian kuin toiset, Chicotilla oli siis tilaisuus tarkastella häntä likemmin. Samana hetkenä, jolloin tuo paksu mies pujahti ravintolaan, hyppäsi gascognelaisemme alas kuninkaallisista paareista ja pyydettyään hevosensa eräältä hovipojalta, joka talutti sitä suitsista, eristäytyi hän hämärän turviin koko saattueesta. Kun viimeiset ratsastajat olivat kadonneet näkymättömiin ja kun pyörien jyrinäkin oli lakannut kuulumasta, hiipi hän esiin piilopaikastaan ja lähestyi porttia, ikäänkuin olisi ollut tulossa Fontainebleausta. Päästyään akkunan luo loi hän pikaisen katseen ruudun läpi ja havaitsi suureksi tyytyväisyydekseen, että nuo äskeiset miehet yhäkin olivat siellä ja niiden joukossa myös se lyhyt ja paksu, johon hänellä oli ollut kunnia kiinnittää erityistä huomiotaan. Kun Chicotilla kuitenkin tuntui olevan omat syynsä siihen, että tämän henkilön ei tarvinnut häntä tuntea, tilasi hän pullon viiniä viereiseen huoneeseen, mutta valitsi siellä itselleen sellaisen paikan, ettei kukaan hänen sitä näkemättään voinut kulkea ulos eikä sisälle.
Chicot saattoi tästä kamaristaan silmäillä siihenkin toiseen. Siellä hän nyt näki tuon paksun ja lyhyen miehen, joka kaikesta päättäen oli vakuutettu siitä, ettei hänen tarvinnut pelätä urkkijoita, koskapa hän antoi loimuavan, viiniköynnöksistä viritetyn takkavalkean valaista täydelleen koko olentoaan.