Nuoret miehet katsahtivat hymyillen toisiinsa, mutta sen hymyn tarkoituksesta ei Saint-Luc päässyt lainkaan selville.
— No niin, sanoi Quélus, kuningas tuntee sinua kohtaan niin ääretöntä ystävyyttä, ettei hän voi olla ilman sinun seuraasi.
— Muutoin me emme Saint-Luc'ia tarvitsekaan, huomautti Schomberg. Me siis jätämme hänet kuninkaalleen ja rouvalleen.
Nyt kuului Henrikin ääni huutavan Saint-Luc'ia.
— Hyvät herrat, lausui tämä, onnea retkellenne ja jääkää hyvästi niin kauvaksi.
Hän riensi pois, mutta sen sijaan, että olisi mennyt kuninkaan luo, hiipikin hän vieraita täynnä olevain huoneitten halki muutamalle ovelle, jonka lähistöllä Bussy edelleenkin oli tuon nuoren rouvan seurassa. Tämä oli tehnyt parastaan viihdyttääkseen Bussyä seurassaan.
— Aah, hyvää iltaa, herra de Saint-Luc! lausui nuori aatelismies. Mutta tehän näytätte hyvin innostuneelta! Ehkäpä aiotte mennä mukaan sille suurelle metsästysretkelle, joka on kyseessä? Se kyllä olisi todistuksena rohkeudestanne, mutta ei lainkaan kohteliaisuudestanne.
— En, hyvä herra, en minä sinne mene; minä olin juuri teitä etsimässä.
— Todellako?
— Pelkäsin jo sitäkin, että olitte ehkä jo mennyt tiehenne. Hyvä Jeanne! virkkoi hän nuorelle vaimolleen, mene sanomaan isällesi, että hänen tulee puhutella kuningasta muutaman silmänräpäyksen ajan; minun täytyy lausua jokunen sana herra de Bussylle.