— Hevosenipa ei pääse eteenpäin eikä teidän aasinnekaan.
— No, mitä meidän sitten on tehtävä?
— Me jätämme ne tähän ja otamme ne taas palatessamme.
— Entäpä te? Meinaatteko jatkaa matkaa jalkaisin?
— En, me ostamme itsellemme muuliaasit.
Chicot tuli pian takaisin, tuoden tullessaan kaksi muuliaasia, joilla he sinä päivänä ratsastivat kaksikymmentä liöötä. Illalla sai Chicot erään hevosenkengityspaikan edustalla ilokseen nähdä kolme muuliaasia, mutta gascognelaisen tottunut silmä havaitsi pian, että silavyöt ja muulien omistajat olivat poissa. Satulat oli otettu niiden selästä, ja niin hyvin isäntä kuin palvelijatkin olivat tipotiessään. Ja elukoiden ympärillä hääriskeli joukko Chicotille tuikituntemattomia henkilöitä, jotka näyttivät arvioivan niiden hintaa: muuan hevoskauppias, hevosenkengittäjä ja pari fransiskaanimunkkia.
— Meneppä tuonne, — virkkoi Chicot Gorenflotille, — ja lähentele noita munkkeja. Vie ne johonkin syrjään ja puhele heidän kanssaan — munkeilla ei kait liene mitään salattavaa toisiltaan. Ota selville, mistä nuo muuliaasit ovat tulleet, mitä ne maksavat ja mihinkä niiden omistajat ovat menneet.
Gorenflot totteli. Hän palasi takaisin hetken perästä.
— Ensinnäkin olen saanut kuulla, — kertoi hän, — että olemme matkalla Lyoniin.
— Sen tiedän minäkin, — vastasi Chicot.